keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Hauskaa Vappua!


Ulkona sataa lunta, mutta nuokkarilla on lämmin tunnelma, kun lapset ovat saapuneet juhlimaan vappua. Kanssamme kevään saapumista juhlimaan oli saapunut ritari, noita, Peppi Pitkätossu sekä muita veikeitä hahmoja. Suurin riemu tuntui olevan vappumunkit, herkkujen syönti ja tietenkin ilmapallojen poksuttelu.
 
Ilmapallotyyppejä.


Salissa leikittiin ja kisailtiin mm. ilmapallotaistelun merkeissä.


perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kesää kohden- naamiaisjuhlien kautta!


Torstaina 24.4. klubinuoret kokeilivat pitää 1-3- luokkalaisille naamiasjuhlat. Taloon olisi kyllä mahtunut enemmänkin pieniä juhlijoita. Tässäpäs muutamia ajatuksia asiakkailta:

"Täällä oli kivaa.No mä join limukkaa ja sitten siinä meni kaikki mun rahat. Ja sitten minä sain kavereilta sipsiä.
Oli hyvvää musiikkia. En osannut tanssia." J.L

" Me oltiin Eliaksen kaa. Me tanssittiin ja ostettiin herkkuja ja sitten silloin mä oli laittanut liikaa leimoja mun päälle. Kaikki tanssi ja oli iloinen. Ja oli siellä kivoja juttuja, kuka menee vähä alas ja saa palkinnon." Ali

torstai 17. huhtikuuta 2014

Hyvää pääsiäistä!




Jännitys mahanpohjaa kutittaa,
lapset innosta kikattaa.
Vesi kielelle kihahtaa,
kun ajatuksiin pilkahtaa.
Nyt se alkaa, etsikää!

Iltavuoro pupujussin,
tyhjenee jo herkkupussi.
Munajahti nuokkarin,
on saanut mukaan nuoretkin.


ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! :)

torstai 10. huhtikuuta 2014

Pääsiäistä odotellessa...


Pajunkisusia ei ollut kovinkaan vaikea löytää, koska ne olivat avanneet silmänsä jo joulukuussa!



Ja suut makiaksi pääsiäisleivoksin!


torstai 3. huhtikuuta 2014

Viikon 14 kuulumisia!

Hei kaikille!

Olen ollut täälä nuokkarilla tetissä kolme mahtavaa päivää. Kun keskiviikkona tulin tänne, niin ensimmäisen tehtävän minkä sain niin oli askarrella kyltti "pukkarin" kaappiin mihin sitten laittoin ulkovaatteeni. Sitten olen ollut poltto- ja koripalloa salissa ja mukavaa on ollut. Torstaina aamulla heti kun tulin yhdeltätoista tänne, niin aloimme Lauran kanssa pesemään välipalahuoneen ikkunaa ja sen jälkeen aloin koneella tekemään alakoululaisille ilmoituslappusta. Sitten vielä perjantaina pääsin leipomaan NHL-finaalikakkua, nam.

Terveisin tettiläinen




Pelasimme lauantaina 29.3.2014 Bysiksellä NHL14-turnauksen finaalissa Rajakylää vastaan.
Pelit oli aika tasaisia mutta oltiin silti aika paljon parempia. Voitettiin 3-0 otteluvoitoin finaalit eikä voitossa ollut oikeestaan minkäänlaista ongelmaa. Saatiin PS4 ja poika takasin kotii!















- Miko, Panu, Jaakko, Jukka